Haapa
Populus tremula
Haapa korupuuna
Haavalla on herkän puun maine, johon on varmasti vaikuttanut sen haviseva lehvästö. Mutta koruntekijälle se paljastaa itsestään voimakkaan ja näyttävän puolen.
Oksien sisältä voi paljastua upeita harmaanruskean, tummanruskean ja punaruskean sävyjä, jotka muodostavat kehämäisiä kuvioita. Toinen haavalle ominainen piirre on ytimen tumma tähtimäinen kuvio. Vuosirenkaat erottuvat yleensä vain hienovaraisesti, mikä tekee korun tunnelmasta rauhallisen vastapainoksi voimakkaille väreille.
Kaarnan alla näkyvä tummana erottuva korkkimainen kerros luo puuosaan selkeän reunuksen, joka tuo koruun voimaa. Myös itse kaarna on ilmeikäs - paksumpien oksien pinta on jo uurteinen ja pinnalla voi kasvaa esimerkiksi haavankeltajäkälää. Nuoremmissa oksissa kuori on puolestaan sileämpi.
Puun värierot syntyvät haavalle tyypillisten lahottajien toiminnasta. Vaikka lahottajat muuttavat puuaineksen sävyjä, puuaines pysyy kuitenkin vahvana eikä vaikuta korun kestävyyteen.
Haapa luonnossa
Jos metsän puulajeista pitäisi valita metsän kuninkaalliset, haapa olisi luonteva vaihtoehto. Metsän avainlajina se pitää yllä monimuotoisuutta tarjoamalla asumuksen ja ravintoa valtavalle määrälle eri lajeja lahottajista sammaliin sekä hyönteisistä palokärkeen ja liito-oravaan. Metsäjänikselle ja hirvelle puolestaan haavan vesat maistuvat erityisesti talvella. Haavan kuori on muista yleisistä metsäpuulajeista poiketen emäksistä. Siksi sen rungolla viihtyy epifyyttilajeja, joita ei tavata muilla puulajeilla.
Haavalle on tyypillistä, että lahottajakäävät alkavat lahottaa vanhempien puuyksilöiden sydänpuuta vuosikymmenten kuluessa ontoksi. Samassa puussa voikin olla elävää ja kuollutta puuta samaan aikaan. Palokärjet ja muut tikat tekevät joka vuosi uuden pesäkolon usein juuri haavan pehmeään puuainekseen. Edellisten vuosien pesäkolot saavat uudet asukkaat esimerksi liito-oravista, uuttukyykyistä ja helmipöllöistä.
Haapa kuuluu pajukasvien heimoon ja on samaa sukua poppelin kanssa, mistä kertoo latinankielinen nimi Populus. Se kasvaa monenlaisilla ravinteisilla kasvupaikoilla Etelä-Suomesta Tunturi-Lappiin asti, jossa se jää lumen syvyyden korkuiseksi pensaaksi. Vanha haapa voi kasvaa jopa 30 metriä korkeaksi komeaksi puuksi.
Puu on helppo tunnistaa pyöreähköistä tuulessa havisevista lehdistään. Syksyllä lehdet muuttuvat ruskan aikaan loistavan värisiksi, ja keltaisen, oranssin ja viininpunaiset sävyt ovat vaikuttavaa katsottavaa. Sen runko on nuorena harmaan kellanvihreä ja muuttuu vanhemmiten harmaaksi ja paksummaksi. Vanhaan runkoon muodostuu halkeilevia pystysuuntaisia siksak-kuvioisia uurteita.
Haapa kukkii keväällä pitkinä karvamatoa muistuttavina norkkoina. Se ei kiirehdi lehtien puhkeamisen kanssa ja saa lehtiverhon muita lehtipuita myöhemmin. Kiirettä ei tarvitse pitää, sillä haapa pystyy yhteyttämään sen rungossa olevan lehtivihreän avulla. Se leviää kuitenkin tehokkaimmin juurivesojensa avulla, jotka ovat emopuunsa klooneja.
Aikaisemmin lyhytikäiseksi luultu haapa voi elää vanhoissa luonnonmetsissä 150-180-vuotiaaksi, joskus pitempäänkin. Sen elämä linkittyy toisten lajien ylläpitämiseen kaikissa elämän vaiheissa pienistä juurivesoista iäkkääseen metsän kuninkaaseen.